Paluu harharetkiltä

101,3kg, ? (tot. -4,7kg)

Viimeksi kun olin on-line, olin viettänyt hilpeän viikonlopun. Painoa oli tullut rutkasti lisää. Hyydyin.

Painon pudottaminen on konstikasta puuhaa. Kaikki on helppoa, kun intoa piisaa ja asiat menevät niin kuin pitääkin, mutta kun vastoinkäymisiä tulee enemmän ja kun elämässä on liikaa muita ylimääräisiä haasteita, homma alkaa helposti lipsumaan.

Näin kävi minulle pari viikkoa sitten. Takapakkia tuli ja elämä oli muutenkin huolista täyttynyt. Uusi uljas ruokavalio oli alkanut hieman tympiä muutenkin. Annoin mennä. En nyt mitenkään tolkuttomasti ahmannut, mutta elin tavallista elämääni. Hiilihydraattipitoiset ruoat, ylensyönti, ilta- ja aamuleivät tulivat nopeasti osaksi ruokavaliota. Olutta en sentään ole juurikaan juonut.

Elämä tuolla tavalla on petollisen helppoa. Ei tarvitse lainkaan ajatella mitä ja miten syö. Menee vain vanhan tottumuksen mukaan. Ja silloin kun on niitä ylimääräisiä huolia, tuollainen elämäntapa on helppo valinta. Ei halua ylimääräisiä taakkoja harteille. Ei tarvitse pohtia ruoka-asioita, ja voi syödä sellaisia ruokia, joiden hyvään makuun on tottunut.

Olen hehkuttanut tässä blogissa oman pudotukseni helppoutta, mutta tällaisen kokemuksen edessä pitää tunnustaa, että kyllä pudottaminen helpoimmillaankin vaatii aika paljon henkistä energiaa, mikä rupeaa jossain vaiheessa kuormittamaan. Ja kun takapakkia tulee, lipsaus vanhoille poluille on yllättävän helppo.

Lopulta vaimo sai minut järkiini. En ollut halunnut mennä pariin viikkoon vaa’alle, koska väistelin asian tuomaa ahdistusta. Tänä aamuna sitten taas menin. Suureksi ilokseni, paino ei ollut oikeastaan pahemmin noussut kahden viikon takaisesta tilanteesta. Yllättävää!

Nyt on taas sellainen olo, että harharetkien jälkeen voisin palata ruotuun ja lähteä metsästämään sitä satasta. Uusi alku voi nyt taas tuntua tuoreelta. Pidän itselleni peukkuja.